Kaksoisliekki rakkaus

Kaksoisliekki vai narsisti – vai onko kyse toksisesta suhteesta?

Kaksoisliekki vai narsisti – miten erottaa nämä toisistaan?

Moni kaksoisliekkimatkalla oleva alkaa jossain vaiheessa pohtia samaa kysymystä: onko tämä ihminen todella kaksoisliekki vai sittenkin narsisti?

Olen huomannut, että varsinkin silloin, kun suhde tuntuu voimakkaalta mutta samalla hyvin haastavalta, mieleesi voi hiipiä epäilys. Ehkä olet lukenut narsismista, kuullut ystävien mielipiteitä tai nähnyt netissä listoja narsistin piirteistä ja alat miettiä, oletko sittenkin tulkinnut suhteenne ongelmat jotenkin väärin.

Haluan kuitenkin haastaa sinut pysähtymään hetkeksi ja pohtimaan asiaa syvemmin.

Nykyään sanaa narsisti käytetään hyvin helposti kuvaamaan lähes kaikkia ihmisiä, joiden kanssa vuorovaikutus tuntuu vaikealta. Silti todellisuudessa narsistinen persoonallisuushäiriö on melko harvinainen. Siksi on hyvä olla varovainen leimojen kanssa.

Miksi kaksoisliekki voi joskus muistuttaa narsistia?

Kaksoisliekkisuhteessa molemmat osapuolet käyvät usein läpi voimakkaita sisäisiä prosesseja. Pelot, haavat ja egon puolustusmekanismit saattavat ajoittain nousta erittäinkin rajusti pintaan.

Tässä vaiheessa kaksoisliekki saattaa joskus käyttäytyä tavalla, joka ulkopuolelta katsottuna muistuttaa narsistisia piirteitä. Hän voi vetäytyä, kieltää tunteensa tai toimia etäisesti. Hän ei ehkä saavu tapaamisiin tai peruu niitä. Mutta tässä on tärkeä ero.

Aito kaksoisliekki ei koskaan toimi tarkoituksella manipuloidakseen tai vahingoittaakseen sinua. Hänen käytöksensä kumpuaa usein omista käsittelemättömistä peloistaan ja sisäisestä ristiriidasta. Kaksoisliekki rakastaa sinua ja haluaa vain sinun parastasi. Hän vain joskus tekee päätöksiä, jotka tuntuvat olevan päinvastaisia. Kuten se, että koska hän ei tunne olevansa rakastamisen arvoinen, hän ehdottaa sinulle, että voisit etsiä jonkun toisen.

Samaan aikaan toisaalta myös sinä saatat huomata käyttäytyväsi tavalla, joka ei tunnu omalta itseltäsi – esimerkiksi takertumalla, analysoimalla tai yrittämällä kontrolloida tilannetta tai häntä. Et toimi rakkauden kautta, vaan usein pelko ohjaa toimintaasi.

Kaksoisliekissä rakastut sieluun, narsistissa egoon

Yksi tärkeä ero kaksoisliekin ja narsistisen suhteen välillä liittyy siihen, mihin ihmisessä rakastut.

Narsistiseen ihmiseen ihastuminen tapahtuu usein egon tasolla. Tarkoitan tällä sitä, että huomiosi kiinnittyy siihen, miltä hän näyttää, miten hän käyttäytyy, mitä hän tekee tai kuinka hän saa sinut tuntemaan itsesi erityiseksi.

Kaksoisliekin kohdalla kokemus on usein syvempi. Kohtaamisessa tuntuu kuin tunnistaisit toisen ihmisen sielun. Yhteys syntyy sydämen tasolla, ei pelkästään ulkoisten ominaisuuksien kautta. Tunnet lämpäa ja rakkautta häntä kohtaan, vaikka et edes vielä tunne häntä. Voi olla, ettet normaalisti edes kiinnostuisi hänen näköisistä tai kaltaisista ihmisistä.

Entä onko kaksoisliekkisuhde toksinen suhde?

Moni alkaa kaksoisliekkimatkan aikana pohtia myös tätä kysymystä:
Onko tämä edes kaksoisliekkisuhde vai sittenkin toksinen suhde?

Koska kaksoisliekkisuhteessa voi olla voimakkaita tunteita, etäisyyttä, epävarmuutta ja välillä myös kipua, ulkopuolisten silmissä suhde saattaa näyttää toksiselta.

Toksisessa suhteessa toinen ihminen kuitenkin pyrkii tietoisesti hallitsemaan, manipuloimaan tai alistamaan toista. Suhde perustuu silloin vallankäyttöön, ei rakkauteen.

Kaksoisliekkisuhteessa tilanne on usein erilainen. Vaikka suhde voi tuntua vaikealta, sen tarkoitus ei ole satuttaa tai kontrolloida, vaan tuoda näkyväksi sisäisiä haavoja ja pelkoja, jotta voit kasvaa ja eheytyä. Aito kaksoisliekki ei koskaan tahallaan haluaisi vahingoittaa sinua sanoillaan tai teoillaan. Juuri siksi hän myös vetäytyy, koska hänestä tuntuu siltä, ettei hän voi antaa sinulle sitä, mitä sinä toivot.

Lopulta vastaus löytyy vain sisältäsi

Jos mietit jatkuvasti, onko tämä ihminen kaksoisliekki vai narsisti tai ehkä teillä on toksinen suhde, huomaat ehkä etsiväsi varmuutta ja vastausta jostain ulkopuoleltasi.

Mutta kukaan muu ei voi antaa sinulle lopullista vastausta tähän kysymykseen. Ei kukaan selvänäkijä, oraakkeli, ystävä, terapeutti tai internet. Ei, vaikka katsoisit luentoja joka päivä.

Voit löytää vastauksen vain hiljentämällä egon äänen ja kuuntelemalla omaa sydäntäsi.

Kun pysähdyt hetkeksi ja tunnet yhteyden tähän ihmiseen, kysy itseltäsi yksi yksinkertainen kysymys:

Tuntuuko tämä yhteys syvällä sisimmässäsi rakkaudelta, tunnetko lämpöä ja hymyiletkö kun ajattelet häntä? Vai tunnetko pelkoa, epävarmuutta ja ehkä jopa hyväksikäyttöä?

Sydämesi tietää vastauksen.

Lue lisää, jos pohdit myös, voiko suhteessanne olla kyse karmisesta suhteesta tai valeliekistä.

Aiheesta voit kuunnella syvemmin täältä:

Samankaltaiset artikkelit

  • Millainen on kaksoisliekkisuhde yhdistymisen jälkeen?

    Moni kaksoisliekkimatkalla oleva pohtii, millainen kaksoisliekkisuhde on silloin, kun kaksoisliekit lopulta yhdistyvät. Millainen on kaksoisliekkiliitto sen jälkeen, kun molemmat ovat käyneet läpi kasvun, irtipäästön ja sisäisen eheytymisen vaiheet? Kuten olet varmasti jo huomannut, kaksoisliekkien yhdistyminen ei ole vain romanttinen suhde….

  • Miksi kaksoisliekki vetäytyy?

    Feminiininen ja maskuliininen energia selittävät enemmän kuin uskot Jos olet kohdannut kaksoisliekkisi, olet hyvin todennäköisesti kysynyt itseltäsi jossain vaiheessa juuri tämän saman kysymyksen. Miksi hän vetäytyi? Vielä hetki sitten kaikki tuntui niin oikealta. Yhteys välillänne oli syvä, keskustelut jatkuivat tuntikausia…